Pisko SafeLine vaijerjärjestelmä soveltuu myös omakotitaloihin

Pisko SafeLine vaijerijärjestelmä turvaa katolla liikkujaa kaiken kokoisissa rakennuksissa. Pisko SafeLine soveltuu niin omakotitaloihin kuin isompiin kiinteistöihin.

Perheen isä katolla kiinnittyneenä turvavaijeriin

 

Muutamasta metristäkin putoaminen voi olla kohtalokasta

Laki rakennusten käyttöturvallisuudesta sanelee, että yli 9 metriä korkeassa rakennuksessa on oltava rakenteet turvaköyden kiinnittämiseksi. Usein tämä mielletään virheellisesti siten, että asia koskee vain katolla liikkumista, etenkin kun omakotitalot yleisesti jäävät tämän rajan alapuolelle. Katolle kiipeäminen on aina turvallisuusriski, joka tulee ottaa huomioon myös pienemmissä asuinrakennuksissa ja otteen lipeäminen seinätikkaalla on aina vähintään yhtä vaarallista, kuin horjahtaminen katolla. Tämän vuoksi myös katolle nousun turvaaminen on tärkeää – esimerkiksi huoltohenkilöiden, kuten nuohoojien, työturvallisuuden mahdollistamiseksi.

 

Turvaa koko katolla liikkumisen ajaksi

Pisko SafeLine vaijerijärjestelmä on turvallinen ja toimiva ratkaisu yhtenäiseksi turvaköyden kiinnityspisteeksi. Käyttäjä ei pääse missään vaiheessa katolle kiivetessään tai katolla ollessaan tippumaan maahan, sillä käyttäjä on koko ajan kiinni turvaköydellä vaijerijärjestelmässä. Mikäli käyttäjä horjahtaa tai kompastuu, järjestelmä pysäyttää putoamisen turvallisesti.

 

Miten turvavaijerijärjestelmä toimii?

Pisko SafeLine on yhteensopiva Pisko kattoturvatuotteiden eli seinätikkaiden, lapetikkaiden ja kattosiltojen kanssa. Turvavaijeri asennetaan osaksi katon kulkuteitä, joita niin ikään rakentamismääräyksissä vaaditaan asennettavaksi katkeamattomana ja helppokulkuisena kokonaisuutena rakennusten katoille. Käyttäjä tarvitsee turvavaljaat, turvaköyden ja liukukiinnikkeen. Liukukiinnike on järjestelmän turvaköyden kiinnityspiste, joka liukuu turvavaijerissa käyttäjän mukana koko katolla liikkumisen ajan. Käyttäjä kiinnittää itsensä järjestelmään maan tasalla ja irrottautuu järjestelmästä vasta takaisin maan tasalle palatessaan. Turvaköysi säädetään aina riittävän lyhyeksi, jotta käyttäjä ei yletä putoamaan vaara-alueelta (esim. katon päätyräystäältä) alas.

Omakotitalon katolla on turvallista liikkua turvavaijerissa

Kiinnostuitko Pisko SafeLine vaijerijärjestelmästä?

Lue lisää vaijerijärjestelmästä ja sen osista.

Pisko SafeLine vaijerijärjestelmän saat hankittua kotiisi jälleenmyyjiltämme kautta maan.
SafeLine turvavaijeri on helppo myös jälkiasentaa katolta jo ennestään löytyviin Pisko kattoturvatuotteisiin.

Pisko SafeLine mainosvideo

Katso Pisko SafeLine vaijerijärjestelmän -video alta. Jos video ei näy, sinun tulee hyväksyä sivuston evästeet.
Voit katsoa myös videon suoraan YouTubesta.

 

Ainoa markkinoilla oleva kotimainen turvavaijerijärjestelmä, jossa käyttäjä on jatkuvasti turvallisesti kiinni koko katolla liikkumisen ajan, maasta alkaen.

Pisko SafeLine vaijeri­järjestelmä

Pisko SafeLine vaijerijärjestelmä

Pisko SafeLine vaijeri­järjestelmä löytyy ProdLibistä

artikkelikuva itsenäiset kiinnitysratkaisut

Pisko SafeLine vaijeri­järjestelmän itsenäiset kiinnitys­ratkaisut

Varjerijärjestelmä myös omakotitaloihin-valikkokuva

Pisko SafeLine vaijeri­järjestelmä soveltuu myös omakoti­taloihin

Sadevesi­järjestelmät ja kattoturva­tuotteet

Pisko SafeLine vaijeri­järjestelmä

Pisko SafeLine vaijerijärjestelmällä turvallisuus uudelle tasolle! Vaijerijärjestelmä on turvallinen ja toimiva kokonaisratkaisu yhtenäiseksi turvaköyden kiinnityspisteeksi. Käyttäjä on koko ajan kiinni turvavaijerissa putoamisen varalta.

Tutustu tuotteisiin about Pisko SafeLine vaijeri­järjestelmä

Pisko MultiFast kiinnitysratkaisu

Pisko MultiFast on erityisesti loivien kattojen kulkuteiden tukevaan ja turvalliseen kiinnittämiseen kehitetty ratkaisu.

Tutustu tuotteisiin about Pisko MultiFast kiinnitysratkaisu

Sadevesi­järjestelmät

Pisko sadevesijärjestelmät johtavat sadevedet hallitusti pois katolta ja talon rakenteista. Markkinoiden laajimmasta valikoimasta löytyy jokaisen silmää miellyttävä vaihtoehto kaikissa vesikatto- ja julkisivuväreissä. GreenCoat RWS Pural pinnoitetuilla sadevesijärjestelmien osilla on 50 vuoden tekninen takuu.

Tutustu tuotteisiin about Sadevesi­järjestelmät

Tikas­tuotteet

Pisko SafeGrip ja pidot paranee. Pisko tikkaat tarjoavat turvalliset kulkuyhteydet vesikatolle, katolla liikkumiseen harjalle, savupiipulle, kattoluukuille ja muille huollettaville kohteille.
Pisko tikkaista löytyy myös ratkaisut turvalliseen alas pääsyyn parvekkeilta ja yläkerran huoneista. Tikkaat ovat saatavilla kaikissa vesikatto- ja julkisivuväreissä. Pisko SafeGrip tikasjärjestelmällä on 50 vuoden tekninen takuu.

Tutustu tuotteisiin about Tikas­tuotteet

Lumi­esteet

Pisko lumiesteillä estetään vaaratilanteet, joita lumen ja jään katolta putoaminen saattaa aiheuttaa. Lisäksi lumiesteillä voidaan suojata katolla sijaitsevia rakenteita. Valikoimastamme löytyy lumiesteet kaikille katemateriaaleille. Maalatuilla Pisko lumiesteillä on 50 vuoden tekninen takuu.

Tutustu tuotteisiin about Lumi­esteet

Katto­sillat

Pisko kattosilta varmistaa turvallisen liikkumisen katolla sijaitseville huollettaville kohteille kaikissa olosuhteissa. Kattosillat ovat saatavilla kaikissa vesikattoväreissä. CE-merkityllä kattosiltajärjestelmällä on 50 vuoden tekninen takuu.

Tutustu tuotteisiin about Katto­sillat

Turva­varusteet katolle

Pisko turvavarusteet varmistavat turvallisen siirtymisen vesikatolle ja liikkumisen katon huoltokohteisiin. Turvavarusteet ovat saatavilla kaikissa vesikatto- ja julkisivuväreissä. Pisko kattoturvatuotteilla ja turvavarusteilla on 50 vuoden tekninen takuu.

Tutustu tuotteisiin about Turva­varusteet katolle

Kouru­rainat ja pelti­kelat

Piristeelin valikoimasta löytyy laaja valikoima Suomessa valmistettua terästä erilaisiin käyttötarpeisiin. Raaka-aineet ovat läheltä hankittuja ja siten ekologisesti kestävä valinta. Varastostamme saat nopealla toimitusajalla CE-merkityt 610 mm ja 1250 mm peltikelat sekä koururainat.

Tutustu tuotteisiin about Kouru­rainat ja pelti­kelat

Pisko Solar

Aurinkopaneelien kattokiinnitykset ovat tärkeä osa vihreiden energia-arvojen mukaisia Solar-kokonaisuuksia. Tarjoamme tehokkaan valikoiman testattuja, turvallisia ja pohjoiset olosuhteet kestäviä aurinkopaneelien kattokiinnikkeitä. Pisko Solar aurinkopaneelikiinnikkeet ovat aina Qualicoat 1 laatuluokan vaatimukset täyttävillä jauhemaaleilla pintakäsitelty ja tuotteilla on 50 vuoden tekninen takuu.

Tutustu tuotteisiin about Pisko Solar

Paloluukku

Pisko paloluukku eli pelastautumisluukku on tarkoitettu hätäpoistumistieksi kerrostalojen parvekkeilta. Helppokäyttöinen tuote varmistaa turvallisen ja nopean poistumisen kerrostalon jokaisesta kerroksesta. Pisko paloluukun kaikki osat ovat Qualicoat 1 laatuluokan vaatimukset täyttävillä jauhemaaleilla pintakäsitelty. Tuotteella on 40 vuoden tekninen takuu.

Tutustu tuotteisiin about Paloluukku